Juhlat halutaan usein järjestää sisätilojen sijaan ulkona. Oli kyse sitten ylioppilasjuhlista, rippijuhlista tai vaikka häistä, perinteisesti myös ulkotiloja halutaan hyödyntää parhaan mukaan. Ulkotilojen käyttö liittyy tällöin usein myös tilan määrään – kaikkien vieraiden voi olla vaikea mahtua sisätiloihin tai ainakin vieraat haluavat päästä välillä haukkaamaan raitista ilmaa. Suomessa viileä sää asettaa kuitenkin omat rajoituksensa ulkotilojen käyttämiselle juhlissa.
Sään huomioiminen
Kylmää säätä vastaan voi taistella esimerkiksi kaasulämmittimien ja sähkölämmittimien avulla. Niillä voi olla ratkaiseva merkitys keväällä ja syksyllä, mutta kovalla pakkasella nekään eivät ulkotiloissa auta. Myös lyhdyt tulisijat voivat tuoda ainakin lämmöntuntua ja tunnelmaa juhliin ja pimeisiin iltoihin.
Koska varsinkin syksyisin usein sataa, on tärkeää olla olemassa katoksia tai telttoja, joihin voi siirtyä sateelta ja kylmältä tuuleltakin suojaan. Aina olisi hyvä olla olemassa myös varasuunnitelma sen varalta, että sää ulkona on mahdottoman vaikea. Toisin sanoen aina pitäisi olla mahdollisuus myös siirtyä sisätiloihin tarvittaessa, muutoin juhlista tulee aivan pannukakku.
Ruoka ja juoma
Kun sää on viileä, jäisten juomien sijaan on viisaampaa tarjota kuumia juomia. Kahvi, tee, kaakao ja glögi toimivat tällöin siis paremmin ja auttavat pitämään vieraat lämpiminä. Myös ruoka on hyvä tarjota lämpimänä, vaikka se kylmässä säässä voikin mennä nopeasti viileäksi. Mausteinen ruoka voi auttaa olon tuntumaan myös lämpimämmältä.
Koska viileä sää vaikuttaa nopeasti ruoan ja juoman lämpötilaan, on viisasta hyödyntää termoksia tai muita lämpöastioita. Usein näille ei kuitenkaan ole tarvetta, jos kyseessä on esimerkiksi grillijuhlat, jolloin ruokailu onnistuu sitä mukaan kun ruoka grillistä valmistuu.
Tupruttelulle on vaihtoehtoja
Monia ihmisiä voi ärsyttää tupakantuoksu, vaikka juhlat tapahtuisivatkin ulkona. Paha haju voi ärsyttää varsinkin ruokailun aikana, koska tuoksut ovat osa kulinaristista nautintoa. Tupruttelulle on nykyisin olemassa myös vaihtoehtoja, joita moni voi olla halukas kokeilemaan. Esimerkiksi nikotiinipussit voivat tällöin tulla kyseeseen.
Nikotiinipusseissa on nimensä mukaisesti nikotiinia, mutta niiden käyttö ei aiheuta minkäänlaista pahaa hajua juhlaympäristöön. Pussien käyttäminen on hyvin huomaamatonta, mikä osaltaan selittäneekin niiden suosion kasvua viime vuosina. Juhlien järjestäjä voi esimerkiksi ruokailun päätteeksi tarjota nikotiinipusseja vieraille, joiden tietää käyttävän nikotiinituotteita. Pussien käyttäminen onnistuu myös sisätiloissa, joten kylmä ulkosää ei ole este niiden käyttämiselle.
Valaistus ja turvallisuustekijät
Varsinkin pimeisiin syysiltoihin on hyvä varustautua riittävällä valaistuksella. Sopiva valaistus luo juhliin myös oikeanlaisen tunnelman. On hyvä ottaa huomioon myös se, että maaperä voi olla sään viiletessä liukas. Jos juhliin osallistuu ikäihmisiä, pitäisi tarjolla olla aina reittejä, jotka eivät ole liukkaita.
Mikäli juhlissa käytetään esimerkiksi grilliä ja lyhtyjä, tulee paloturvallisuuteen kiinnittää myös huomiota. Myös häkä on otettava huomioon, vaikka se ei aina juhlan tuoksinassa tulisikaan mieleen.